• Home
  • /
  • Tag Archives:  kissat

Florentin-kävelyreitti nro 2

Tällä kertaa esitelen Florentinin,eteläisessä Tel Avivissa sijaitsevan kaupunginosan,joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.Kaupunginosan perustivat 1920-luvulla Kreikan Thessalonikin juutalaiset,joista monet joutuivat kodittomiksi kun Thessalonikin suuri tulipalo tuhosi suuren osaa kaupunkia,myös  Thessalonikin juutalaisen korttelin.Nimensä kaupunginosa sai David Florentinilta,joka osti maa-alueen jossa Florentin nyt sijaitsee. Alussa Florentinissa sijaitsi paljon pieniä työpajoja,ja se oli suhteellisen ränsistyneen näköistä aluetta,mutta 1990-luvulla Tel…

Maaliskuun alkua

No niin,maaliskuu on alkanut ja täällä on tänään sellainen sää,joka kertoo että talvi on loppunut ja kevät alkanut,sillä vuodenaikojen välissä täällä on aina sääilmiöitä nimellä “hamsin” tai “sharav”,aavikolta tulevia tuulia,jotka tuovat hiekkaa tullessaan.Silloin on ilmanlaatu aika huono:tänäänkin on harmaata mutta se tosiaankin johtuu tästä sääilmiöstä. Kuva ylhäällä on jemeniläisestä korttelista,josta aina löytyy jotain mielenkiintoista! Tämä…

Lempikissani

Omistan koiran enkä voi pitää myös kissaa (kokemusta on …)  mutta tuota kissaikävääni pääsen lievittämään joka ilta,kun syötän asuintaloni ja viereisen talon pihakissoja.Tässä suosikkini,Gurit,kesy kissa,joka oli pentu kun muutin nykyiseen kotiini. Ihana,mjau!

Katukisut

Niinkuin yleensä etelän maissa näkyy täälläkin katukissoja aika monessa paikassa.Onneksi kaupunki aina silloin tällöin järjestää sterilisoimisoperaatioita mutta ihan kaikkia ei sentään voi sterilisoida. Tämä pieni suloinen poikakissapentu on vienyt sydämeni ja käynkin välillä syöttämässä sitä ja sen perhettä.Jos ei olisi koiraa ottaisin tämän kotiin…. Pienen punaturkkisen kisun äiti-ja siskokisut.